lauantai 26. joulukuuta 2009

joulupäivä 2009

Joulupäivänä lasten (ja lastenmielisten) ihanuus jatkui...Joulupukki oli vienyt osan meidän lahjoistamme mummolaan Tuusulaan:=) Sieltähän löytyi se Simon eniten odottama obhnordican leikkipölynimurikin ja paljon kaikkea muutakin kivaa.
Lapset jäivätkin mummolaan joululomalle, lupasivat tulla kotiin vasta helmikuussa, sitten kun lähdemme Ruotsin risteilylle... meillä on nyt siis kotona tosi rauhallista - ja Nahkelan ala-aste taitaa saada loppiaisen jälkeen kaksi uutta oppilasta, hihi ;=) Myrskylän koulun opettajat kuulemma huutavat liikaa, jospa Nahkelassa sitten olisi hiljaisempia opeja?

Tapaninpäivä sujuikin täällä kotona mukavasti: eli pakollisten navetta- ja lumenauraushommien
lisäksi ollaan vaan syöty,luettu, lepäilty ja käyty anopillakin syömässä joululounasta. Nyt olen iltapalaksi kattanut viimeisen kerran joulusapuskat pöytään, huomenna ei enää syödä laatikoita!

torstai 24. joulukuuta 2009

jouluaatto 2009

Kello 12 perheemme hiljentyi kuuntelemaan joulurauhan julistusta glögiä nauttien. Klo 14 jouluateria , famu ja fafa tulivat meille syömään.

Klo 15 Simppa kävi ovella katsomassa, joko joulupukki tulisi- ja löysikin rapulta monta kassillista lahjoja! Ja siitäpä alkoi riemu....ja riemu jatkuu huomenna, kun mennään mummolaan, joulupukki on kuulemma sinnekin jättänyt meidän lahjojamme :=)
Kirjasinkoko

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE !

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

jouluaaton aatto 2009

Meidän aatonaaton perinteiseen kuuluu joulukuusen koristelu.
ja jouluna on lehmiä navetassa ja joulukahvipöydässäkin piparien muodossa:=) Tässä Ella ja Simo koristelevat "piparimaailmojaan", ei viitsitty tehdä tänä vuonna niitä iänikuisia piparitaloja, vaan Ella teki puolenhehtaarin metsän ja Simo eläinpihan pipareista.

Ja tässä kuvassa isi ja poika lepäävät rankan lastenhuoneiden siivousurakan päätteeksi olohuoneen sohvalla!






tiistai 22. joulukuuta 2009

joulukoristeluja

Tänään olen siivonnut hiki hatussa, ja vihdoin kannoin alakerran varastosta joulukoristelaatikot yläkertaan.

Meillä on ollut tänään Max-kummipoika kylässä ja niinpä koko lapsilauma alkoi innoissaan koristella olohuonetta. Simo otti valokuvan ja Max, Ella & minä poseerataan tonttujen kanssa!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Hyvä Tuomas Joulun tuopi...

Tänään meille ainakin tuli hyvä joulun tuoksu, kun paistettiin pipareita;) Meidän perheen joulun valmistelu on edennyt mielestäni tänä vuonna mukavasti ja jopa suht stressittömästi, ainakin vielä toistaiseksi! Pakastimessa on porkkana-, lanttu- ja maksalaatikot, imelletty perunalaatikko (pakastan sen aina raakana), puolukkajäädyke, tortut ja pasteijat. Joulukinkku ja lohet ym kalajutskat odottaa jääkaapissa ja sinappikin on valmistettu. Näistä aineksista (ja tietty vähän muistakin) Joulu tehdään meidän kotiin!


maanantai 7. joulukuuta 2009

Hotelli Tammerissa

Toteutuipas kuitenkin kauan odotettu viikonloppuloma Tampereella Päivi-siskoni & Pekan kanssa;)

Tätä reissua oli suunniteltu jo kesästä lähtien- ja meinashan se mennä puihin lomittajaongelman takia! Meidän kolmesta lomittajasta sattui kaksi olemaan pitkällä sairaslomalla ja kolmaskin buukattuna muualle lomaviikonlopuksemme:( Onneksi kiltti Heikki-setä naapurikylästä luopui perjantain ja lauantain lomapäivistään ja Päivi-lomittaja omasta sunnuntaivapaastaan, ja niin me päästiin reissuun perjantai-iltapäivällä!

Lapset jäivät mummolaan Tuusulaan ja meidän matka jatkui kohti hotelli Tammeria Tampereella. Matkalla poikettiin Pekan vanhempien luona Toijalassa. Meidän Blondi-navigaattori yritti eksyttää meidät viime metreillä, mutta eipä onnistunut, ähäkutti, kyllä se Tammer sieltä löytyi.



"Vuonna 1985" -musikaali Tampereen Työväen Teatterissa oli todella hyvä -vanhaa tuttua kasarimusaa ja rekvisiitta & lavastus oli niin ihanan kamalan tuttua nuoruudesta. Kulttuurinautinnon jälkeen nautittiin herkullista meksikolaista ruumiinravintoa jossain mukavassa texmexravintolassa ja kaupunkikierroksen päätteeksi istuskeltiin vielä hotellin baarissa. Miehet taisivat jatkaa maailman parantamista pikkutunneille, siskokset väsähtivät jo aikaisemmin. Ja kyllä tätä emäntää väsyttikin!!! Perjantaiaamuna en vielä osannut nukkua, vaan lähdin jo kuuden aikoihin ajamaan rehua lehmille, mutta toisena lomayönä unikin jo maittoi. Nukuin täydessä unessa, kun Päivi soitti herätyssoiton klo 9 jälkeen lauantaiaamuna! Olisi jäänyt aamupala väliin, ellei pikkusisko olisi huolehtinut meistäkin. Univelkaa nukuinkin tällä lomalla reippaasti pois.


Lauantaina shoppailtiin Tampereella, mm. Ellalle ostettiin synttärilahjaksi oma digikamera, ettei aina tarvitse lainata äidin kameraa. Päivi ja Pekka kävivät lauantai-iltapäivällä Pekan veljenpojan ylppäreillä Toijalassa, me nukuttiin sekin aika;)

Lauantai-illalla meillä oli pöytävaraus panimoravintola Plevnassa. Sielläpä sitten maisteltiin erilaisia talon oluita, siidereitä ja makkaroita, namnam. Loppuilta kuluikin taas oman hotellin baarissa. Baari oli nimeltään Vihtorin kirjasto - ja hyvin kirjallisuuspainoitteinen iltamme oli, runosuoni kukki (etenkin Pekalla). Hauskaa oli niin, että posket oli kipeet nauramisesta!

Itsenäisyyspäivä valkeni (?) harmaana Tampereella. Pekka ,lähes ex-paikkakuntalaisena, esitteli meille maalaisille kaupungin nähtävyydet autoajelukierroksella. Sumuinen sää pilasi hieman sightseeingiä, Pispalan ja Pyynikin kauniita maisemia voi vaan arvata.

Kaikki loppuu aikanaan, myös kahden vuorokauden kaupunkiloma, nyyh. Niinpä oli aika suunnistaa kohti Tuusulaa. Parin tunnin mummolapysähdyksen jälkeen lähdettiin kotiin Myrskylään, jossa oltiin illalla ennen kahdeksaa.

Olipa mukava lomanen:) Aamulla oli toisaalta aika ankeaa herätä klo 5 töihin, mutta toisaalta tuollainen pieni irtiotto arjesta kummasti piristää! Nyt sitten pitäisi jaksaa tämän loman voimalla tehdä kauan töitä, seuraava vapaapäivä on tammikuun 13.päivä :(

Arki iski oikein todella tänään, aamupäivällä siirrettiin navetalla hiehoja, keskipäivällä olin hammaslääkärissä ja yllätykseksi vielä tänään iltapäivä kului Ellan kanssa Orimattilan terveyskeskuksen ensiapuhuoneessa. Ellan pitkään jatkunut yskä äityi tänään tosi pahaksi koulussa, ja opettaja soitti, että Ella haukkoo henkeä kuin kala kuivalla maalla. Taitaa olla tytöllä astmaa? Happiviikset helpotti oloa ja lääkäri määräsi astmapiipun. Lääkärissä on tuon yskän takia jo käyty aikaisemminkin ja keskiviikkona on seuraava lääkäri. Piippuhenkäyksen jälkeen Ellan hengitys kuullostaa paremmalta, joten taitaa äiti nyt lähteä reippaasti iltalypsylle.










torstai 3. joulukuuta 2009

Kasvukausi 2009 pulkassa!

Meidänkin tilalla on viimein saatu maailma valmiiksi kesän maataloustöiden osalta :) Puinnit loppui sentään jo syyskuun lopussa, mutta samantien alkoi hakelämpökeskusprojekti, joten isäntä ei ehtinyt keskittyä viimeisiin maataloustöihin ennen viime viikkoa. Onneksi Tuomas-harjoittelija on ollut apuna, hän ahkerasti lautasmuokkasi Carrierilla ja viime viikot käänsi maata mustaksi kyntöauroilla. Kynnöt saatiin valmiiksi 26.11.2009.

Viime viikolla miehet pesivät ja huolsivat viimeisetkin koneet, mm. puimurin. Ja tänään oli sopiva pikkupakkaskeli ajaa kalusto talviunille Tuusulan konehalliin :)

Jotenkin tilanne oli niin koskettava, että emäntä oikein kuvasi aamuhämärissä miesten lähdön! Tuomas lähdössä viemään viljavankkuria ja Kaitsu puimuria kohti Tuusulaa.



Tässä kuvassa näkymä keittiön ikkunasta : aamun ainoat valopilkut Muttilantien mutkassa : meidän Jontikoiden majakathan ne siellä loistaa....


Ihan kuin olisi kivi pudonnut sydämeltä, nyt kun kaikki koneet on onnellisesti puhtaina talviteloillaan, niin paljon rypsinmoskissa hautuva puimuri (tilan kallein lelu) on rassannut mieltä. Tämän onnellisen tapahtuman kruunaa vielä pikkulomanen: menemme Päivi-siskoni&Pekan kanssa Tampereelle, ohjelmassa TTT:ssä "Vuonna 85"-musikaali ym mukavaa <3

lauantai 21. marraskuuta 2009

eka joulukinkku!

Tänään pastoin tämän joulun ekan kinkun:)

Timpurimme kertoi viikolla, että he olivat jo alkaneet joulukinkkukauden ja siitä minäkin innostuin: ostin parin kilon pikku juhlakinkun,jonka tänään päivällä paistoin. Ja illalla lypsyn jälkeen aloimme herkutella: kinkkua, itsetehtyä sinappia, joululimppua ja punaviiniä......

Pientä piristystä tähän ankeeseen pimeyteen kaivataankin- ja herkuttelusta tulikin ihan mukavan lämmin jouluinen olo!

torstai 12. marraskuuta 2009

Tallinnan reissu

Tiistaina lähdettiin isännän kanssa vuorokaudeksi pois kotoa, Melan (Maatalousyrittäjäin Eläkelaitos) järjestämälle Tallinnan risteilylle! Kylläpä pientä breikkiä työntekoon oltiinkin odotettu:)


Minäpä aloitin juhlimisen tosin jo maanantai-illalla....keksittiin extempore ystäväni Sarin kanssa, että olisipa sopiva hetki tyttöjen saunaillalle, molemmilla oli nimittäin tiistaina vapaapäivä. Niinpä iltalypsyn jälkeen Kaitsu vei mut Kankkilaan ja haki pois joskus yöllä, kun ensin Kankaanpään miehet olivat käyneet illalla myöhään nostamassa hakelämpökeskuksemme piipun pystyyn! Ja meillähän oli tosi hauska tyttöjen ilta - siideriä ja viiniä kului ja laulu raikui:-) Sarin vastaremontoitu kylpyläosasto todettiin hyväksi, höyryporeamme oli mahtava ja Teija oli loihtinut meille suussasulavia herkkuja iltapalaksi.


Kaitsu epäili, että kuinkahan emäntä jaksaa toisen illan peräkkäin bilettämistä- ja vähän koville se ottikin. Ei vanha enää meinaa jaksaa. Aika rauhallisesti, mutta mukavasti ilta laivallakin sujui. Keskiviikkona "vähän" lintsattiin seminaariosuudesta, ja tutustuttiin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Reipas parin tunnin kävely ja ulkoilma piristivät ja iltapäivällä jo alkoi tämäkin emäntä piristyä!
Matka onnistui oikein mukavasti, lapsilla oli ollut ihanaa mummon ja papan kanssa kotona Myrskylässä.

Murheet alkoivat, kun mummo ja pappa pääsivät kotiin Tuusulaan :(

Arolassa oli käynyt varkaita sinä aikana, kun vanhempani olivat meillä lapsenvahteina yhden vuorokauden!!!!

Talon avain, äitini vihki-ja kihlasormus, ranneketju, lyyrat ja isän kello oli viety. Varkaille oli kelvannut ainoastaan kultaesineet. Aineelliset vahingot eivät olleet suuret, mutta niiiiiiin hirveän murheellistahan tuollainen on. Lukot on nyt vaihdettu oviin, mutta eihän ole mukava tunne, että kaksi karpaasia on koko talon tonkinut vinttiä myöden.

Näitä tapauksia on poliisin mukaan viitisenkymmentä ja käskivätkin kiinnittämään huomioita ulkomaan rekisterissä oleviin autoihin ja ilmoittamaan poliisille epäilyttävistä tyypeistä. Pitänee alkaa miettiä tosissaan turvajärjestelmiä,kun tämä maailma on mennyt tälläiseksi......

lauantai 7. marraskuuta 2009

Kynttelikkö


Pitkästä aikaa kävin eilen oikein "kaupungissa" eli Orimattilassa asti kauppareissulla :)
Ja poikkesin myös Outi-ystäväni blogissaan mainitsemassa valaisinliikkeessä, en kuitenkaan ostanut sitä iiiiiihanaa kynttelikköä, se olikin turhan suuri mun tarkoitukseeni. Valitsin kuvan kynttelikön, sekin on mun mielestäni iiiiihana:)
Vaikken olekaan vielä joulua ajatellutkaan, laitoin kuitenkin tämän kynttelikön jo keittiön ikkunaa valaisemaan. ILOA JA VALOA ISÄNPÄIVÄVIIKONLOPPUUN!




perjantai 6. marraskuuta 2009

poreammeilua 6.11.2009

Ellan kaveritkin tykkäävät meidän poreammeesta :-)

Kerran meillä oli yökylässä neljä Ellan girlfriendiä ja silloinkin he olivat kaikki yhtäaikaa ammeessa polskimassa. Tänäänkin vieraita olisi ollut tulossa iso lauma, mutta mä en jaksanut!Lupasin ottaa nyt vain yhden kaverin kerrallaan meille yökylään, tänään oli Katin vuoro.

Äsken tulin navetalta - ja jo kauas ulos kuului lasten ilo: takkahuoneessa soi musiikki täpöllä ja Kati, Ella ja Simo nauttivat poreista. Mukana bileissä tietty juustonaksuja, sipsejä, limpsaa. Ihana perjantai-ilta lapsukaisilla! Poreammeessa Kati, Ella ja Simo, joka on just kuvaushetkellä sukelluksissa :)

tiistai 3. marraskuuta 2009

tilannekatsaus rakennustyömaalla 3.11.09

Tänään klo 16 miehet saivat levytettyä isännän verstaan katon.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Retki Hiidenkirnuille 1.11.09

Tänään aamupäivällä tehtiin Simpan kanssa YLT:n läksyjä maapallon pituus- ja leveyspiireistä. Samalla vähän selailtiin tulevia juttuja ja Simoa alkoi kovasti kiinnostaa kirjan kuva Hiidenkirnusta.

Niinpä päätettiin iltapäivällä lähteä Askolaan katsomaan oikeita Hiidenkirnuja:)

Tässä kuvassa kävellään parkkipaikalta maisemareittiä pitkin kohti Kirnuja. Mahtavat kalliot, kivilohkareet ja kaunis Porvoonjokilaakso- upeat maisemat kauniina syyspäivänä!
Suurin Hiidenkirnu (Jättilläisen kuhnepytty) oli yli 10 metriä syvä. Vaikuttava luonnonihme!

Alueella oli parikymmentä erikokoista Hiidenkirnua.
Olipa mielenkiintoinen retki... Äitini vanhemmat asuivat 1970-luvulla Askolassa ja silloin kerran olen käynyt alueella, mutta enpä muistanut oikeastaan mitään siitä reissusta, nyt oli mukava tutustua Jääkauden ihmeisiin. Kenties lapsetkin opiskelevat koulussa hiidenkirnuja kiinnostuneina, kun ovat sellaisia oikeasti luonnossa nähneet?





keskiviikko 28. lokakuuta 2009

syysväsymys ja kaamosmasennus

Nyt pitäis saada piristysruiske- elämä on harmaata kuin tämä syksyinen sää:)

Mikään ei huvita, työkin on ihan pakkopullaa, väsyttää ja kolottaa.



Musta.
Mieli ja maa pimeänä,
valottomana.
Sitten,
äkkiä jokin tuikahtaa.
Tähdet,
tähdet vilkuttaa
ystävällistä valoaan.
Kuukin kääntää
kasvonsa
kohti kulkijaa.
Mielikin taas valoisa
illassa kulkijalla
(Mäntysalo:TP)

Tähtien ystävällistä tuiketta odotellessa :)

tiistai 20. lokakuuta 2009

"TAAS"

Tänään meinas tulla meidän aamupäiväkahvipöydässä ruumiita!!!!! Olin lähdössä mtk:n sosiaalivaliokunnan kokoukseen Kouvolaan.

Timpuri sanoi kahville tullessaan, kun näki mut siisteissä vaatteissa lähtötunnelmissa: "EMÄNTÄ ON TAAS LÄHDÖSSÄ REISSUUN"

Mä olen tasan tarkkaan käynyt viimeviikkoina arkipäivisin ruokakaupassa (max 2 x vko) tai kuskannut lapsia koulutaksille- ai niin ja kerran pankkiasioilla. Muuten aikani on kulunut navetassa ja keittiössä aamusta iltaan!

Arvatkaa vaan meinasko vintti sumeta - vähemmästäkin on miehiä tapettu!!!!

Kokous oli oikein mukava ja nyt olen jo tosi hyvällä tuulella;)

toim.huom. = EI NÄITÄ MUN JUTTUJANI TARVITSE NYT IHAN TÄYSIN TODESTA OTTAA....SUUTUIN VAIN "SISÄISESTI"....KUKAAN EI OIKEASTI OLLUT VAARASSA :)

maanantai 19. lokakuuta 2009

eka lumiukko 19.10.2009


Tänään Simolla oli kiire koulunpäivän jälkeen tehdä läksyt, sillä hänen piti päästä nopeasti ulos! Ja nyt ensimmäinen lumiukko komeilee jo pihalla :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

syysLOMA!!!!

Lomasta ei siis ole ollut hajuakaan tällä viikolla!!! No, lasten syyslomahan se olikin, eikä aikuisten - ja lapset onneksi saivat nauttiakin lomailusta mummolassa:) Mummo ja pappa tulivat syysloman alkamisperjantaina meille ja toivat lapsille trampoliinin ensi kesän iloksi!!! Ella ja Simo lähtivät siis perjantaina jo heidän kyydissään Nahkelaan ja tulivat kotiin vasta torstaina- ja tällä viljelijäpariskunnalla alkoikin työntäyteinen viikko!
Ihanaa tehdä töitä aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen, kun lapset ovat pois kotoa, mutta tätä työviikkoa rasitti kamala flunssa! Mä olin ihan hirveän kipeä , yskäkin oli niin kova, että haittasi sekä työntekoa että yöunia pahasti, joten olipa rankkaa......

Onneksi kuitenkin suomalaisella sisulla viikon urakasta selvittiin- ja nyt navetassa on taas mukava työskennellä, kun lietekuilut on tyhjät. Kulutimme nimittäin lauantaista torstaihin kaiken vapaa-aikamme lietekuilujen tukoksien avaamiseen,huhhuh. Jokainen lihas on kipeä vieläkin, kun rautakangilla lähes senttisentiltä jumittunutta p***aa on väännetty eteenpäin :(
Rakennustyömaalla on koko ajan ollut täysi rumba päällä, ja lisäksi tällä viikolla meillä oli myös ysiluokkalainen Johanna tutustumassa työelämään. Tet-tyttö näkikin oikein tosi touhua navetalla, lähes joka päivä nimittäin tällä viikolla syntyi navettaan uusi asukas :)

Enpä siis montaa kertaa tällä viikolla poistunut navetan & tuvan ja hellan & nyrkin välistä , sillä kahvi- ja ruokapöydässä istui jopa seitsemän ihmistä, vaikka lapsetkin olivat poissa muonavahvuudesta.

Lauantaina olin päättänyt lähteä lasten kanssa Lahteen shoppailemaan, ja isikin jätti hirvimetsän väliin ja tuli kanssamme Trioon ostoksille- ja kylläpä löytyikin ostettavaa! Lapset saivat mm talvivaatteita, isi uuden tumman puvun ja äiti upeat juhlavaatteet ensilauantain Lions-juhliin: Gerry Weberin juhlahousut & tafti-jakku! ( Oikeesti se on aika hyvännäköinen asu meikäläisen päällä, vaikka tuossa kuvassa näyttääkin ihan kamalalta!)

Tänään syysloman viimeisenä päivänä aion vaan laiskotella, nukuin aamupäivällä jopa tunnin olohuoneen sohvalla, edelliset kunnon päiväunet taisi olla huhtikuussa! Tänään teen vain ihan pikkuisen pakollisia kotihommia navettatöiden lisäksi, sunnuntailounaaksikin ajattelin tarjota perheelle helppoja tortilloja :)

Isäntä on hirvimetsällä, lapset katselee leffaa , mä kuuntelen radiosta Loirin "Hyvää puuta" . Tälläisestä rauhasta ja "vapaapäivän" onnentunteesta osaa nauttia työntäyteisen syyslomanviikon jälkeen!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Rakennusprojektin tilannekatsaus 13.10.2009

Flunssani alkaa jo sen verran helpottaa, että jaksan taas vähän päivitellä blogiani:) Olen käynyt silloin tällöin jopa kuvailemassa konekorjaamo-hakelämpökeskustyömaata!

Roope ja Sauli ovat tähän mennessä kaivaneet meidän pihaa mullinmallin 14 päivää, huhhuh! Onneksi loppusuora häämöttää jo kaivuuhommissa, ehkäpä jo tänään (tai huomenna tai...). Erilaista putkea, johtoa, letkua, salaojaa ja kanaalia on maan alla varmaan monta kilometriä! Alatie kuivurin kohdalla näytti esimerkiksi kerran tälläiseltä taistelukentältä: Sunnuntaiaamuna oli aika kova pakkanen- ja me saatiin suihkulähde! Hakelämpökeskuksen pannuhuoneeseen johdetun vesiputken hana oli särkynyt pakkasessa ja vesisuihku oli komea:)
Perjantaina aamuhämärässä 9.10.2009 valettiin lattia maatilakorjaamoon. Ja aamulla oli kissan tassun jäljet ikuistettuna betonissa ;)

Tämä hakevarasto-osasto odottaa vielä lattian valua. Yllätys,yllätys- valun alle tulevia tankopurkaimen rautoja olikin unohtunut Tanskaan tehtaan pihalle, toivottavasti ne sieltä pian tulisivat....


Tänään timpurit asentavat rakennukseen ikkunoita ja Roope maisemoi kaivinkoneella pannuhuoneen pihaa :)

















torstai 8. lokakuuta 2009

flunssa

Emäntä on kovassa flunssassa, eikä jaksa kirjoittaa, joten blogi on tauolla:)

perjantai 2. lokakuuta 2009

Lämpökanaaleja maan alle

Kaivuutyö on edennyt jo navetan pihalle! Tässä kaivannossa on päärakennuksen ja kuivurin lämpökanaalit, viemäriputki talosta navetan imeytyskenttään sekä sähköjohtoa valaistusta varten.

Ella otti tämän kuvan iltalypsyn aikaan, nyt kaivanto on jo ummessa. Yöllä tulee maitoauto, joten tie piti saada ajokuntoon kiiruusti.


Huh, onneksi viikonloppu on vapaa näistä rakennusprojekteista! Isäntä saa vaihteeksi keskittyä rästiin jääneisiin maataloustöihin- ja minä parantelen flunssaani :) Pahuksen tauti meinaa iskeä, kurkku on ollut tänään ihan sikamaisen kipeä. Lapsetkin olivat niin nuhaisia ja yskäisiä, että olivat tänään kotona.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Pihan mylläystä 26.9.2009


Hakelämpökeskus-projekti jatkuu..... perjantaina kaivinkone aloitti kaivaa kaivantoa lämpökanaaleita varten. Samaan kaivantoon laitetaan viemäriputket, talon jätevedet johdetaan navetalle. Lisäksi tehdään mulle uusi,valaistu navettapolku sekä pohjatyöt talon parvekeprojetia varten .
Kaikesta hulinasta huolimatta tämä emäntä aikoo nyt karata Tuusulaan!!! Virpi-lomittaja lypsää viikonlopun navetalla, joten mulla on piiiiiiiiiiiitkästä aikaa pari vapaapäivää:-D

torstai 24. syyskuuta 2009

KAIKKI PUITU 24.9.2009

JEEEEEEEEEEE-JIPPPPPPPPPPIIIIIIIIII !!!!!!!!!!!!

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

loppusuora häämöttää....

Blogin päivittäminen on taas jäänyt, elämä meidän tilalla puintiaikaan on sellaista kohellusta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen , että eipä ole tämä emäntä ehtinyt moneksi minuutiksi paikalleen istahtaa.....

MUTTA kohta helpottaa, sääprofeettojen peloitteluista huolimatta ilmojenhaltija on suosinut meitä ja rypsienkin puinti on sujunut vauhdilla:)

Tänä syksynä meillä on puitu jo n 175 hehtaaria ja ENÄÄ ON PUIMATTA 11,5 ha RYPSIÄ !!!!!! Voi taivas, mikä fiilis...jos tänään on poutaa ja koneet kunnossa,niin voisipi vaikka jo illalla olla viimeisetkin rypsin siemenet peräkärryn lavalla?

Tulihan taas huilattua tarpeeksi : nyt pian jatkamaan töitä - aamupäiväkahvit Kaitsulle ja Tuomakselle ja sitten kuskaamaan paaleja hiehoille laitumelle ja lehmille navettaan.

tiistai 15. syyskuuta 2009

touhukas puintiaika

Sunnuntaina toimittiin lasten kanssa puinnin logistiikkatehtävissä, kuljetettiin tyhjiä ja täysiä viljakärryjä pelloille ja kuivurille. Välillä käytiin metsäretkellä ihanalla Jäkälävuorella. Tässä kuvassa lapset syövät eväitä syysauringon paisteessa Tiensuun metsässä.


Nyt on sellaista elonkerjuuhulinaa meidän tilalla, että blogin päivittäminenkin on aivan unohtunut!


Puinti on edistynyt upeasti : noin 120 ha on jo puitu , enää 63 ha jäljellä, jessjessjess! Onpa ollut mahtavat sadonkorjuukelit!


Navetalla on aika rauhallinen vaihe menossa, suurin osa lehmistä ummessa tai menossa umpeen. Oikein mukavaa, että lypsy sujuu nopsasti, emäntä ehtii autella enemmän kuivurilla ja pellolla. Mutta onpa siellä navetassa taas ollut vähän ongelmiakin, viikonloppuna Vanukas-lehmä poiki kaksoset:lehmävasikka syntyi sokeana ja sonnivasikka virheasennossa ja kuolleena, voivoi. Eilen paras lehmäni, Yrtti (sonninemäehdokas), satutti jalkansa ja on nyt sairaskarsinassa potemassa. Olen antanut Hänelle (huom! isolla kirjaimella ja HÄN) särkylääkettä, täytynee huomenna soittaa eläinlääkäri, ellei pipi ala parantua. Ja tekniikkakin tietty reistailee näin puintiaikaan: myllyn kiilahihnat poikki ja ruokintakioski polttelee sulakkeita turhan tiuhaan:(


Eilen tämä emäntä oli oikein mediapersoona: aamupäivällä (suora, iik) haastattelu Radio Itä-Uusimaassa maatilamme syyshommista ja illalla nelosen Eläinsairaala-ohjelmassa Mari-eläinlääkäri kandeineen nupoutti meidän vasuja ja hoiti paria lehmää. Onpas kamalaa kuunnella ja katsella itseään :-( Eihän noihinkaan tietty olisi ollut pakko suostua...Koskahan tämä emäntä oppisi sanomaan EI ?







tiistai 8. syyskuuta 2009

on mitä odottaa :)

Hektinen puintiaika kiireimmillään, mutta katseet on suunnattu jo kevääseen.... ennen seuraavaa kylvöaikaa vietetään viikko lomaa Lanzarotella, Pääsiäislomalla nautiskellaan elämästä Villa Alondrassa Puerto Del Carmenissa.

Tässä kuva huvilastamme, oma uima-allas, poreamme, täydellinen varustus....kyllä taas maalaismuijan kelpaa nautiskella drinkkiä terassillaan, huhhuh. Taas jaksaa painaa töitä, kun on jotain mitä odottaa :-D

lauantai 5. syyskuuta 2009

perjantai 4.9.09

Ja olipas päivä- itkua ja naurua!!!!

Aamu alkoi aivan surkeesti, satoi kaatamalla ja navetalla tökki! Loppujen lopuksi isäntäkin oli niin hermona mun harrastukseni (eli navetan) ongelmiin, että alkoi jo lähes salamat lennellä, puolin ja toisin.... Ruokintakioskit temppuili, lehmät ei saanut kummastakaan kioskista jauhoa eikä maituria, ja ongelma ei meinannut ratketa millään. Minä olin navetalla riehunut aamuviidestä alkaen (välillä tietty ruokkinut lapsia ja miehiä), kello 11 aikaan alkoi jo olla mitta niin täynnä, että isännän tiuskiminen oli jo liikaa- ja en enää jaksanut kuin itkeä. Onneksi sillä samalla sekunnilla tuli ystävältäni Sarilta tekstiviesti "kirkolle kahville!" Mä olin heti valmis, kottikärry sai jäädä siihen paikkaan ja minä häivyin suihkun kautta paikalliseen kuppilaan !

Tunti "henkeviä" keskusteluja Sarin kanssa teki ihmeitä, olin jo kuin uusi ihminen. Kahvituokion jälkeen hain lapset koulusta ja lähdin Ellan ja Simon kanssa Orimattilaan. Kävin katsastamassa autoni (jess, Volvo meni ekalla läpi) , hain R-kiskalta tyttötriomme Sibeliustalon joulukonserttiliput, kotipizzasta eväät ym mukavaa. Illalla oli vielä kivaa ohjelmaa : lasten Leevi-serkun 10v-synttärijuhlat.

Kaitsu ja Tuomas-harjoittelija kuluttivat päivän eilen Maxpo-näyttelyssä Hyvinkäällä, tulivat kotiin neljän aikoihin ja isäntäkin oli kuin Naantalin aurinko. Eli hoitona masennukseen tepsi, että kumpikin päästiin muutamaksi tunniksi pois Muttilasta :-D

Kaitsu sai iltalypsyn aikaan korjattua ruokintakiskat ja nyt taas elämä hymyilee-navetan ja tuvan asukkailla :)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

navetta-tupa-kuivuri

Puintiajan myötä tämän emännän reviiri on laajentunut navetan ja tuvan lisäksi kuivuriin :-)

Viljan huonon markkinatilanteen johdosta kuivureissamme on vielä paaaaaljon viime vuotista viljaa myymättä, joten Tuusulan kuivuri tuli täyteen jo ohrista, siispä Tuusulasta on ajettu noin 20 ha vehnää kuivatettavaksi Myrskylän kuivuriin. Eli miehet pui ja rahtaa viljaa ja minä hoidan kuivuria kotona.

Tänään olikin jännä päivä ! Lilja toi Tuusulan Arolaan aamupäivällä rekallisen apulantaa, ja mepä keksittiinkin palkata hänet kuskaamaan yksi rekallinen tuoretta vehnää Tuusulasta Myrskylään :) Niinpä Kaitsu pui suoraan rekkaan ja Lilja toi mulle noin 60 mottia vehnää kuivatettavaksi Myrskylään.

Mua jännitti päivän sujuminen, mutta hienosti homma ajoittui, sain edellisen satsin kuivaksi ja tyhjennettyä sopivasti ennen rekan saapumista. Kuivurin koneiston oli nimittäin oltava tyhjä, että sain rekallisen mahtumaan, täytin kippauksen aikana 34 mottia vehnää kuivurin koneistoon ja loput mahtuikin just ja just kippausmonttuun.

Kaitsu sai äsken puitua viimeisetkin vehnät Tuusulasta (juuri ennen sadetta) , ihanaa. On aina suuri helpotus päästä seuraavaan kohteeseen, seuraavaksi on sitten vuorossa Pornaisissa 20 ha Justina-ohraa, sen jälkeen saadaankin puintikalusto Myrskylään- ja elämä rauhoittuu (?)

Nyt on puitu jo yli 70 hehtaaria, "enää" n 110 ha puitavaa jäljellä.

Kuvassa Lilja kippaa Myrskylän kuivuriin Nahkelan Törmä-lohkolta tänään puitua Zebra-kevätvehnää.

tiistai 25. elokuuta 2009

kolme lomapäivää;)

Virpi tuli lomittamaan meille eilen kolmeksi päiväksi, kivaa! Ekan lomapäivän jaksoin vielä olla ahkera ja pesin navetalla kattoja ja seiniä. Mutta sitten alkoi tehdä mieli lomailla ja tänään olen käynyt navetalla vain ruokkimassa elukat!



Ekan lomapäivän iltaohjelmana oli meijerin saunailta Salusjärvellä. Lähdin lasten kanssa jo ajoissa reissuun, niinpä ehdittiin viettää pari tuntia aikaa Lahden kirpputoreilla. Lapset saivat nimittäin viikonloppuna mummolta rahaa ja halusivat tuhlailla rahojaan kirppareilla- ja tekivätkin kivoja löytöjä: Ella osti mahtavia muotivaatteita pikkurahalla ja Simo tapansa mukaan tarpeellisia pikkuaarteita eli krääsää :)

Ilta sujui Salusjärvellä mukavasti auringon paisteessa. Uskalsin jopa uimaan kalikalikylmään järveen saunan jälkeen! Meijerin johtohenkilöt puhuivat sopivan lyhyesti valiopropagandaa ja Mirjan & Ailan taikomat tarjoilut maistuivat herkullisilta. Parasta ehkä kuitenkin oli hyvä seura: blogiystäväni Minna oli myös paikalla! Valitettavasti "tyttötriomme" kolmas jäsen, Outi, ei jaksanut tällä kertaa paikalle urheiluvammaisella jalallaan.



Toinen lomapäiväni onkin sitten kulunut lähes kokonaan nautiskellen...ihaninta oli trager-hieronta... kylläpä teki hyvää painepesurihommien jäykistämille lihaksille Sarin rentouttava käsittely! Hieronnan jälkeen vielä pääsin toisen Sari-ystäväni kanssa vaihtamaan kuulumisia paikalliseen kaffilaan;)

Illansuussa lähdin Simon kanssa sieniretkelle. Joku oli ehtinyt jo käydä tyhjentämässä "salaisen" kantarellipaikkamme, mutta ei se mitään, me poimittiin muutama litra rouskuja ja seikkailimme suurimman osan ajasta korkeilla kallioilla, kivaa oli!


Kuvia metsäretkeltä:














Kantarelleja ei nähty, mutta komeita karvarouskuja sen sijaan löytyi. Saatinhan me kokit niistäkin herkullinen spagettikastike aikaiseksi,hihi!





sunnuntai 23. elokuuta 2009

Prestige-ohran puintia Tuusulassa

Mä pääsin tänään puimaan ohraa Tuusulassa, kivaa!!! Vaikka kylläpä se puiminen taas jännitti alussa, se meidän uusi Jontikka-puimuri kun on niin valtavan iso kone! Tässä kuvassa näkymä kuskin penkiltä Pirho-lohkon Prestige-mallasohrasta, joka on just menossa puimurin kitaan;) Alakuvassa Kaitsu pui mallasohraa eilen , pöly vaan nousee, kun vilja oli jo niin valmista. Kosteus oli eilen puintia aloitettaessa noin 12 %, eipä onneksi siis tarvitse kauaa kuivurissa pyörittää! Taustalla meidän"kakkoskoti", jossa Kaitsu ja lapset viettivät viikonlopun. Minä ajelinkin Myrskylän ja Tuusulan väliä, kun ammut on lypsettävä ja ruokittava puintiaikanakin ;)
Tosi hienosti on puintikausi tänä syksynä aloitettu: upeassa auringonpaisteessa ruista (puintikosteus 18-24%) puitiin torstaina ja perjantaina Myrskylässä reilu 12 ha, lauantaina siirrettiin puintikalusto Myrskylästä Tuusulaan ja viikonlopun aikana ehdittiin puida ohraakin Tuusulassa yli 12 ha -eli syksyn puintiurakasta on suoritettu jo 13,5 % .....

torstai 20. elokuuta 2009

Rukiin puinti alkoi 20.8.2009

Tänään aloitettiin viljan sadonkorjuuhommat Amilo-rukiin puinnilla. Kaitsu ja tuomas-harjoittelija kahvitauolla.





sunnuntai 16. elokuuta 2009

navetan uusin asukas

Tässä pieni Reetan sonnivasu, joka sai nimekseen EMBO, koska on niiiiin ihanan pehmeä ja valkoinen;)

torstai 13. elokuuta 2009

taas kouluun....



Tänään torstaina 13.8.2009 klo 8.30 alkoi koulu meillä Myrskylässä. Uskomatonta, että lasten kesäloma on jo ohi, vastahan laulettiin "jo joutui armas aika". Voi tätä ajan kulumista- ja vuosien kulumista.....meidän pikkulapsemme ovatkin yhtäkkiä jo isoja koululaisia : Ella aloitti viidennen ja Simo kolmannen luokan!!!! Eilen illalla saunassa juteltiin kesäloman huippuhetkistä: mummola, Lintsi, Tykkimäki, Ikaalisten kylpylä....tänään aamulla Simppa vielä muisti erään tärkeän asian tästä kesästä: hän kirjoitti viisisivuisen tarinan! Simolle tuo kirjoittaminen on ollut hirmuisen vaikeaa alusta alkaen, mutta tämän kesän aikana kirjoittamisen juju on vähitellen auennut poitsullemme, kivaa! Ella onkin veljeään "lahjakkaampi" äidinkielessä, hän on pienestä pitäen toimittanut omia lehtiä ym kirjoittelua (ja lukemista) harrastanut, matikka onkin sitten puolestaan Ellalle erittäin vaikea kouluaine. Molemmat lapsemme tarvitsisivat suuren innostuksen kertotaulujen opiskeluun. Kummallista, että kaikki turha hömppätieto jää helposti lasten päähän muistiin, mutta kertotaulut ei!!!


Koulun alkaminen tuo äidillekin uudenlaisen aamuaikataulun, huhhuh. Aamulypsylle pitää emännän hipsiä kiltistä jo mielellään reilusti ennen viittä, että ehtii aamupuuron keittoon ajoissa. Kesälomalla aamunavettapuuhatkin ovat niiiiiin mukavia, kun ei tarvitse koko ajan vilkuilla kelloa ja kiirehtiä. Voisinhan tietysti vaatia lapsia lähtemään itse (tai Kaitsun avustuksella) kouluun, mutta haluan olla itse mukana koululaisteni aamupuuhissa, kun kerran täällä kotona "vaan" olen töissä;)









tiistai 11. elokuuta 2009

isännän uusin lelu

Monta vuotta ollaan jo haaveiltu tästä koneesta- nyt KETJUMURSKAIN on ostettu! Kaitsu on tuhonnut murskaimella pajupuskia tienvieriltä ja pellonpientareilta ahkerasti. Tuomaksen paalatesssa Kaitsu on siistinyt nurmilohkojen pientareita. Tässä alla kuvasarja pajupuskista ennen-nyt Ikosen pellolla!










Ihana kone- kyllä kannatti ostaa, noita puskia olisi saanut käsipelillä tuhota kauan!