lauantai 31. tammikuuta 2009

"Musta aikoo tulla isona kokki" sanoo Simo


Simo-kokki on jo kauan suunnitellut tekevänsä meille ananas-jälkiruoan. Hän on itse kehitellyt tämän reseptinsä, tänään hän valmisti meille jälkkäriksi herkulliset ananasveneet kermavaahdolla, mantelirouheella ja hopeakuulilla koristeltuna!


"Onneksi musta ei ole tullut tuollaista kuin Simo", sanoi Ella, kun Simo on koko päivän ahertanut äidin apulaisena: suursiivonnut alakerran vessaa ja saunaa, pyöritellyt lihapullia, valmistanut jälkiruoan ja luvannut vielä tulla iltalypsyllekin äidin avuksi. Ellan mielestä tietsikalla on kivempaa kuin äidin tylsissä hommissa. No, kyllä Ellakin on ollut tänään kiltti: tyhjensi esim ruokapöydän aamiaisen jälkeen.
















keskiviikko 28. tammikuuta 2009

talven touhuja

Keskitalven hommiin meillä kuuluu lypsykoneen vuosihuolto- ja äipän iloksi sain tiistaina piristystä lypsyasemalle, uudet TURKOOSIT nännikumit vanhojen keltaisten tilalle:) Turkoosiin väriin hurahtanut blogiemäntäystäväni Minna on näistä kateellinen, piti siis äsken päivätarkilla käydä oikein kuvaamassa ihanuudet!







Maanantai oli kasvinviljelyn tehoneuvontaa, NSL:n neuvojamme Kristian oli tekemässä viime vuoden tietoja loppuun ja suunnittelivat tulevaa kasvukauttakin, esim kasvinsuojelusuunnitelma oli työn alla.

Iltapäivällä, kun lapset tulivat koulusta, alettiin sovittaa suksia/monoja, koska molemmilla oli tiistaina hiihtoa koulussa. Ja hiphurraa, Ellan viime vuonna ostetut monot oli tietty jo pienet. Onneksi sopivat Simon vanhoihin suksiin, joten eikun Orimattilaan ostamaan Ellalle uudet monot kiireesti ennen iltalypsyä. Lapset sitten hiihtelivätkin innokkaasti maanantai-illan ja tiistaina koulun jälkeen. Tiistaina käytiin iltapäivällä Ellan oikomishammaslääkärissä Pukkilassa, ja saatiin hyviä uutisia: edistystä on tapahtunut roimasti, joten näillä näkymin parin kuukauden päästä Ellan hampaiden öinen niska-ja päälakiveto voidaan lopettaa. Johan ne yöraudat on 1½ vuotta Ellaa kiduttaneetkin!






Tänään äiti on pitänyt toimistopäivää uudistuneessa konttorissamme. Tämä huone oli siis alunperin yhdistetty tsto-makuuhuone, kamala yhdistelmä!!! Vappuna muutettiin makuuhuone alakerran vanhaan askarteluhuoneeseen, ja siitä asti on mietitty miten tämä konttori sisustettaisiin! Seuraavassa kuvassa vanha sotkuinen toimistonurkkaus. Tämä vanha kalusto siirtyy navetan toimistoon.

Ja tässä alla kaksi kuvaa uudesta toimistohuoneestamme, seinien sisustus on vielä kesken! Kaitsu kävi pari viikkoa sitten huutokaupassa Vantaalla ja osti ison toimistopöydän, johon mahtuu meille molemmille työpisteet. Minä kaipasin omaa "pöydänkulmaa": parikymmentä vuotta toimistotöissä omassa toimistossa, joten mulle ei enää riittänyt maatilan yhteinen työpiste!
Lisäksi huutokaupasta irtosi hyvät mappikaapit ja rullakot pöydät alle. Nyt ei ole sotkuisia avohyllyjä, vaan tavarat saa piiloon ovien taakse. Myös kannettava tietsikka, väritulostin ja pari toimistotuolia tuli huutokauppareissulta kotiin.








Ja arvatkaapas mitä mä olen tänään toimistolla puuhaillut....en mitään tylsiä työjuttuja (viime vuoden kirjanpito on tehty JO joulukuussa), vaan Finnmatkoilta varaillut istumapaikkoja lentokoneeseen, ostanut menomatkan tax-free ostoksia..... enää kaksi viikkoa aurinkolomaan!




lauantai 24. tammikuuta 2009

viikko 4

maanantai 19.1.
-navettatöiden välillä Vantaan Ikeassa, esittelin isännälle Ikeaa vanhana konkarina (Outin opastamana siellä itse käynyt parikertaa), vähän osteltiin kampetta uusittuun toimistoomme ja klo 12 kokoonnuttiin Hgin agrologien johtokunnan kanssa pitämään kokousta Ikean ravintolassa, niitä kuuluisia lihapullia samalla syöden.

tiistai 20.1.
-Vein Kaitsun kirkolle klo 7, meni kaverimme työmatkakyydissä Porvooseen Mhy:n hallituksen kokoukseen. Viimeiset pakkaamiset ja lomittajan opastukset ja sitten minä pääsin reissuun!!! Yhteiskuljetus klo 12.10 Liljendalin Shelliltä, Kaitsu hyppäsi kyytiin Porvoon pysäkiltä. Outi, Tomi, Tiina ja Juha siellä bussin takaosassa jo olivatkin matkatunnelmissa.
-Silja Serenadeen oli pakkautunut n 1300 rehuraisiolaista. Alkumatkasta käytiin kuuntelemassa avajaistilaisuudessa pari pikkupuhetta ja Heli Sutelan talkshowta. Ekana iltana syötiin buffetissa, Outin kanssa tällä kertaa ehdittiin jopa jälkiruokiin asti. Ruokailun aikaan meikäläisellä alkoi olla jo vauhti päällä, joten ihan tarkkaan en muista kaikkea, mutta hauskaa oli!!!!! Söin ainakin paljon katkarapuja ja simpukoitakin. Ja sen muistan, että isäntä oli vähän väliä täyttämässä viinilasiani ja Outi tarjosi snapsit! Ilta huipentui Remu Aaltoseen, vautsi mikä kuuskymppinen pappa! Ennen illan showta meidän isäntä ja Eija järjestivät tyhjällä esiintymislavalla oman tanssishownsa, komeat abloditkin saivat! Ekan illan biletys päättyi joskus aamuyöllä mun osaltani oksenteluun hytin vessassa..... oliskohan niissä simpukoissa ollut jotain vikaa, oikeasti kyllä merenkäyntikin oli tosi voimakasta, siis paha olo ei johtunut ainoastaan alkoholista ..... :)

keskiviikko 21.1.
-Olo oli aamulla ihan hyvä (mulla ainakin) ja selvittiin ajoissa erikoisaamiaiselle eli aloitettiin keskiviikko kuohuviinillä. Shoppailin tuliaiset ja aamupäivällä levättiin hytissä. Ehdin päiväunilta onneksi kuuntelemaan hollantilaisen eläinlääkärin mielenkiintoista lehmähavaintoja-luentoa. Siitä sai kyllä paljon ajattelemisen aihetta ja kotiläksyä. Iltapäivällä kävimme retkellä Garlsbergin (ent.Pripps) panimolla. Huhhuh, sitä maistiaisten määrää....en jaksanut/pystynyt juomaan puoliakaan tarjotuista oluista! Panimon jälkeen menin Eijan ja Outi S:n kanssa saunaan, Kaitsu oli sillä aikaa viljaluennolla. Illalla syötiin Eijan ja Outi S:n kanssa ala catressa. Toisena iltana ruokailu sujui jo rauhallisemmin ;) ,muistan erittäin hyvin syöneeni alkuruokabuffeen, nieriää pääruokana ja cappuccinojäätelöä jälkkäriksi. Juomina:kuoharia aperitiivina ja lasillinen valkoviiniä.
Jani ja Jetsetters esiintyi illalla, vanhat vaan ei jaksaneet enää toisena iltana valvoa myöhään, mentiin nukkumaan jo puolen yön jälkeen, kaihoisasti vaan katseltiin väsyneiden silmäluomien alta kun artjärven kolmekymppiset lähtivät baanalle....kyl määkin nuorena.....

torstai 22.1.
onnellisesti kotona klo 13 aikoihin! Pari tuntia ehdittiin ihmetellä ennen kuin lähdettiin Hyvinkään Rantasipiin LSOn vaalitilaisuuteen. Ja taas oli notkuvat herkkupöydät; Jyrki Sukulan suunnittelema menu, namnam.

perjantai 23.1.
viimeinen lomapäivä meni siivotessa ja ruokaa laittaessa. Kaitsulla kului myös koko päivä työn merkeissä: lumihommia riitti ja navetalla yksi lypsykoneen tykytin reistaili sekä aamu- että iltalypsyllä. Huoltomiehen puhelinopastuksella se onneksi on nyt väliaikaisesti korjattu, toiminee tiistaihin asti, jolloin on lypsykoneen vuosihuoltopäivä. Illalla Katarina, Hannu, Anton ja Emilia tulivat meille saunomaan. Hauska ilta kavereiden kanssa päätti tämän neljän päivän loman. Olipas tällä lomalla toimintaa maalaisemännälle tarpeeksi!

perjantai 16. tammikuuta 2009

äidin vapaapäivä

Onpa rentouttavaa viettää silloin tällöin omaa aikaa! Jaksaa taas paljon paremmin tätä arkea: lehmiä, lapsia ja ukkokultaa, kun pääsee välillä tuulettumaan. Eilen oikein Mäntsälään asti!

Eilen aamunavetan, aamiaisen, suihkun ja lasten kouluun laittamisen jälkeen käänsin Volvon keulan kohti Mäntsälää. Tarkoitukseni oli ostaa joku kiva pusero ensiviikon risteilylle. Löysin kylän raitilta kivan vaatekaupan ja avuliaan myyjän avustuksella onnistuin löytämään enemmänkin kivaa: punaisen tunikan lisäksi juhla-asun koruineen ja laukkuineen.... Sattuipa vielä kenkäkaupastakin löytymään mahdottoman hyväntuntuiset ja kivannäköisetkin Aaltosen juhlakengät -30%alennuksella.

ah,miten tuli hyvä mieli, kun sai torjuttua lamaa kuluttamalla....isännän mielestä ei yhden emännän tarvitsisi pelastaa tätä talouden taantumaa, mutta täytyyhän sitä vähän helpottaa;) Ei vaiskaan, meidän isännällä on niin kallis maku konehankinnoissa, että äipän pari kolttua vuodessa ei tunnu missään....eikä isäntä oikeesti koskaan huomauta mun pikkuostoksistani (tykkää nimittäin itsekin shoppailla, lähti just Vantaalle huutokauppaan)

Shoppailun jälkeen tulikin nälkä. Olimme sopineet "bloggariemäntien kokoontumisajon" Mäntsällän Rossoon klo 12. Olipa kiva jutella pari tuntia samanhenkisten naisten kanssa ruokalautasten äärellä. Juttua riitti tällä tyttötriolla ja seuraava tapaaminenkin sovittiin jo Lahteen maaliskuussa. Kiitos Outille ja Minnalle kivasta seurasta!

Tässä kuva siitä juhlahameesta, puserosta, kengistä , korusta ja pikkulaukusta. Hauskaa lähteä ensiviikolla Rehu-Raision risteilylle,kun on uutta päällepantavaa!



Kotiinpäästyäni iltalypsyn aika jo alkoi olla käsillä, ehdittiin vielä tehdä lasten läksyjä ja juoda iltapäiväkahvit. Iltanavetan hommat sujui mukavasti, kun oli niin hyvä mieli vapaapäivästä. Tarinan opetus on: äiti jaksaa paremmin, kun saa välillä omaa aikaa....

Kiitos ihanille ystäville, joiden kanssa silloin tällöin olen saanut viettää laatuaikaa shoppailun ja/tai syömisen (hyvä ruoka on tärkeintä!) merkeissä: esim. bloggariemännät Outi ja Minna sekä Riitta Askolasta, Eija Lohjalta, Minna Kylmäsuolta ja Päivi Tuusulasta (joka on sekä sisko että ystävä)








tiistai 13. tammikuuta 2009

lasten sisustushommia

Äitin ja iskän makuuhuoneen sisustustamisesta innostuneena Ella ja Simo halusivat myös muutoksia huoneisiinsa tänään.


Simon ovi: siinä on paljon käyttäytymisohjeita huoneeseen tulijalle; mm."ei rumia sanoja, ei puhetta tyhmästä,ei saa sotkea" jne... Simolle riitti huoneen siivous ja ilmoitustaulun paikan vaihtaminen.









Ellan huoneen oven taulu:

ja tässä Ella esittelee huoneensa uutta ilmettä, jokaikinen huonekalu on vaihtanut paikkaa.




alakerran makuuhuone

Tänään sähkömiehemme tuli tekemään alakerran sähköhommia valmiiksi.

Aluksi tänään otettuja kuvia nykyisestä makuuhuoneestamme, joka oli ennen remonttia "askarteluhuone" eli homevaurioinen romuvarasto!

Ekassa kuvassa oleva kaappi on vuodelta 1864.

Anoppini virkkasi lähes kolme vuotta sitten huoneeseen pitsi-ikkunaverhot, joululomalla saimme nekin jo ripustettua ikkunaan. Kattovalaisin asennettiin tänään, se on mielestäni nätti.
Sängynpäätyseinällä on Koskisen KoKoa-paneelia, seinät on Halltex-levyä ja lattia laminaattia.





TAMMIKUU 2008:
Tässä kuvassa askarteluhuoneeseen on jo laitettu lattialämmitysputket ja lattia on valettu.

Kaksi kuvaa askarteluhuoneesta remontin alkuvaiheilta, tammikuussa 2008.




















































sunnuntai 11. tammikuuta 2009

eka luistelu tänä talvena

Käytiin tänään ekaa kertaa luistelemassa Kirkonkylän kaukalolla. Siis lapset luistelivat pienen aikaa, äitillä ja isillä oli täystyö pysyä jäällä pystyssä kengilläkin...ei viitsitä enää tässä iässä katkoa luitamme nousemalla luistimille vuosikymmenten tauon jälkeen....
Olipas lapsillakin taidot ruosteessa, viime talvenakin luistelivat vain 3-4 kertaa. Saapas nähdä millainen talviurheilukausi tästäkin tulee? No, nyt on ainakin uudet luistimet testattu!

lauantai 10. tammikuuta 2009

reipasta ulkotyötä!

Työterveyslääkäri suositteli jo viime vuonna isännälle, että pitäis lähteä metsätöihin pienillä eväillä korkean kolesterolin alentamiseksi :)

Nyt se toteutui: lähdettiin eilen aamupäivällä reippaina moottorisahahommiin Kylmäsuolle! Viime vuonna ostettujen peltojen mukana tuli kaupanpäällisinä kunnon haapapusikot pellonreunoilla, joten työsarkaa riittää. Kaitsu kaataa ja minä kerään rangat ja risut kasoihin.

Onneksi eilen tuli siementäjä iltapäivällä....joten ekana päivänä ei tarvinnut olla kovin montaa tuntia hommissa! Oudokseltaan ei voi rehkiä liikaa ekalla kerralla! Vaikka on tekevinään päivittäin ruumiillista työtä navetalla, niin kummasti vaan löytyi taaskin uusia lihaksia.

Parasta oli ulkoilu, tuli niin reipas olo, että jaksoin jopa lähteä illalla Pukaron Paroniin Kaitsun mukana Lionsclubiin! Ja sai syödä hyvällä omallatunnolla Pukaron notkuvasta herkkupöydästä maittavan illallisen....

torstai 1. tammikuuta 2009

vuosi vaihtui!

Joulu jatkui vielä...... Päivi-lomittaja tuli meille kolmeksi päiväksi lypsämään lehmät ja Henrik-fafa ajoi rehut navetalle, joten me suunnistimme Tuusulaan, "loma-asunnollemme". Päivi-siskoni perheineen vietti joulun Levillä, pidimme siis yhdistetyt pikkujoulu-joulu-uusivuosibileet Nahkelassa,toisessa kodissamme 29.12. Ja taas oli joulupukki antelias,kiitos!

Toinen lomapäivä sujui Jumbossa shoppaillen, joulupukin tuomia lahjarahoja tuhlattiin ale-ostoksiin, Simppa osti leluja, Ella, äiti ja isi vaatteita. Herkuteltiin ihanalla italialaisella ruoalla, nam.

Uudenvuoden aattona kyläiltiin sukulaisilla;Sirkka-tädillä Hyrylässä ja mummolassa. Isi kävi Hyvinkäällä agrimarketissa ja samalla reissulla osti ison kasan ilotulitusraketteja. Vuoden viimeistä iltaa vietimme Päivillä, Pekallla, Oskulla ja Emmalla. Päivi tarjoili herkullisia kinkku- ja janssoninkiusauksia ym hyvää. Osku (14½v) paukutteli lähes koko illan klo 18 alkaen "pikkupommejaan". Oli kiva katsella hienoja ilotulitusraketteja, aitiopaikaltamme Päivin pihalta näkyi Tuusulan, Järvenpään, Keravan....ilotulitukset, sää oli niin selkeä. Kaitsulla ja Pekalla oli komeita raketteja, pienimpiä alkoivat ampua jo 22 aikoihin, kaikki jaksoivat hyvin valvoa puoleen yöhön (jopa minä), joten pojat ampuivat komeimmat klo 24. Ja hienoa oli!!!!!
Lähdimme noin klo 00.30 ajelemaan kohti Myrskylää, koska aamulla oli lypsyvuoro edessä :( , matkalla vielä näkyi hienoja raketteja. Nukkumaan pääsimme noin kahden aikoihin, lapset jo tosin nukahtivat Mäntsälän kohdalla. Aamulla oli vähän ankeaa herätä lypsylle, mutta kyllähän se työ siitä taas lähti sujumaan, kun vaan sai raahauduttua navetalle:)
Oli kiva kolmen päivän loma!